Tämä kakku lähti ystäväni syntymäpäiväjuhliin. Päivänsankarin toiveena oli prinsessakakun tyylinen kakku. Sävelsin charlotte russe-tyylisen sisustan kakkuun kuningatartäytteellä.
Palakuvaa en kerennyt juhlissa ottamaan, kun kakku katosi yllättävän nopeasti. Mikä parasta, päivänsankari oli ihastuksissaan itsensä näköisestä kakusta ja herkullisesta mausta!
Pohja:
6 munaa
2 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivijauhetta
Vatkataan
munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoitetaan kuivat aineet
keskenään ja lisätään siivilän läpi varovasti muna-sokerivaahtoon.
Sekoitetaan kevyesti tasaiseksi massaksi.
Levitetään
taikina leivinpaperoidun uunipellin päälle ja paistetaan 225 asteessa
noin kahdeksan minuuttia. Kumotaan valmis pohja sokeroidun leivinpaperin
päälle ja annetaan jäähtyä.
Kuningatartäyte
2 dl kermaa
2 tl vaniljakreemijauhetta
½ dl vadelmasurvosta
½ dl mustikkamarmeladia
(Vuoraustäytteeseen lisäsin kaksi sitruunamehuun liuotettua liivatelehteä)
Pinnalle:
mustikkamarmeladia
300 g marsipaania (muistaakseni)
Vatkaa
kerma vaahdoksi. Lisää vatkauksen lopussa vaniljakreemijauhe,
vadelmasurvos ja mustikkamarmeladi.
Levitä noin puolet täytteestä kääretorttupohjan päälle ja levitä tasaisesti. Kääri rullalle kääretortun tavoin. Viipaloi torttu noin sentin viipaleiksi.
Vuoraa isohko kulho tuorekelmulla. Käytin pyöreää salaattikulhoa. Lado kääretorttuviipaleita kelmutetun kulhon pohjalle. Levitä osa jäljelle jääneestä täytteestä viipaleiden päälle noin sentin paksuisesti ja koloihin. Jatka viipaleiden ja täytteen latomista kunnes kulhon pinta on tasalla.
Anna hyytyä ja maustua yön yli.
Kumoa hyytynyt kakku alustalle. Sivele kakun pinnalle mustikkamarmeladia ohut kerros. Kauli marsipaani ohueksi, pyöreäksi levyksi tomusokeroidulla leivinalustalla. Nosta marsipaanilevy kakun päälle ja tasoittele pinta varovasti. Leikkaa ylijäämä osa pois ja siisti kakun reunat.
Loppusilaus vielä sulatetulla valkosuklaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti