sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Raparperi-mansikkapullat

Raparperikauden ollessa taas kuumimmillaan tekaisin nuorista raparperin varsista ja viime kesän pakastemansikoista herkkupullia. Taikinana toimii täydellisesti ihan perushiivapullan taikina. Raparpereista ja mansikoista tein nopean hillokkeen. Koska raparperin varret olivat nuoria, ne eivät vaadi kuin nopean pehmentämisen. 
Kyllä kesä maistuu hyvältä!


noin neljä pellillistä pullia

7,5 dl maitoa

2 kananmunaa
 
2 dl sokeria
 
2 tl suolaa
 
1 rkl kardemummaa
 
1,5 pss kuivahiivaa
 
noin 20 dl jauhoja
 
125 g sulatettua voita

Täyte: raparperia, mansikoita, hillosokeria ja perunajauhoja 

Voiteluun: 

kananmuna

raesokeria


Sekoita munat, sokeri, mausteet kädenlämpöiseen maitoon. Lisää osaan jauhoista kuivahiiva ja sekoita jauhoseos nesteeseen. Sekoita taikina tasaiseksi. Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää viimeisenä sulatettu voi.

Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta pikkupullia. Siirrä pullat uunipellille kohoamaan.


Täyte: Valitettavasti tarkkoja määriä ei ole tiedossa, kun mentiin hieman rannetuntumalla. Pilkotut raparperipalat kuumennettiin kevyesti hillosokerissa. Sitten lisäsin hieman kohmeiset pakastemansikat ja hämmentelin, kunnes ne sulasivat. Lopuksi lisäsin perunajauhoja tiivistämään täytettä.

Kohonneisiin pulliin painellaan esim. lasin pohjalla kuoppa, joka täytetään täytteellä. Täyttämisen jälkeen pullien reunat voidellaan kananmunalla ja reunoille ripotellaan raesokeria.

Paisto uunin keskitasolla 225 asteessa 10-15 minuuttia riippuen pullien koosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti