Kun olin valmistamassa taikinaa, raastoin appelsiinin kuorta taikinaan ennen hedelmän mehujen rutistamista. Mielestäni appelsiini raikastikin kakkua ja appelsiinin maku tuli vahvemmin esille kuin pelkän mehun voimalla olisi tullut.
Tämä oli toki varsin turvallinen kokeilu, sillä mehän tiedämme suklaan ja appelsiinin harmonisesta ja sointuisesta makuliitosta...!
Kakkuviipaleiden kaverina kalapipareita! |
1,8 l
250 g voita
2 ½ dl sokeria
4 munaa
1 dl appelsiinin mehua
1 appelsiinin raastettu kuori
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl kuohukermaa
Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää
joukkoon munat ja appelsiinin mehu ja kuori raasteena. Sekoita keskenään vehnäjauho,
leivinjauhe sekä vaniljasokeri ja sekoita jauhoseos varovasti taikinaan.
Erota 1/3 taikinasta toiseen astiaan ja lisää siihen kaakaojauhe ja kerma. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja
aloita kakun "kokoaminen". Tiputtele vuoan pohjalle ensin noin puolet
vaaleasta taikinasta. (Laitan yleensä hiukka alle puolet vaaleasta
taikinasta pohjalle, koska tykkään, että raita on melko ylhäällä
kakkupalassa.) Tasoittele ensimmäinen kerros varovasti lusikalla.
Tiputtele kaakaotaikina vaalean kerroksen päälle ja tasoittele sen
pinta. Viimeiseksi tiputtele loput vaaleasta taikinasta vuokaan ja
tasoittele sekin.
Pistele haarukalla tasaisin välimatkoin kakku ja tee vielä lopputasoitus ennen uuniin menoa.
Paista 175 asteessa tunnin ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti