Suhtautumiseni porkkanakakkuun ei ole aiemmin ollut sitä ylistävä. Ne kerrat, kun olen päättänyt tehdä porkkanakakkua, ovat osoittaneet porkanakakun olevan mautonta, rasvalta tai leivinjauheelta maistuvaa kuivakkaa torttua. Näiden kokemuksieni jälkeen himo porkkanakakkuun ei ole ollut käsin kosketeltava. Kaikki kuitenkin muuttui sinä syksyisenä päivänä, kun oli vapaapäivä ja keittiö houkutteli puuhasteluun. Jo viidettä kertaa viikon sisällä tartuin syksyllä tulleeseen Maku-lehteen (5/2013) ja selailu pysähtyi hyvältä kuulostavan porkkanakakku-reseptin kohdalle.
Oli siis aika antaa tälle porkkanakakulle mahdollisuus voittaa makunystyrät puolelleen. Lopputuloksena oli vähääkään liioittelematta taivaallinen, ihanan kuohkea ja mehevä torttu, jonka kuorrutuskin oli viedä tajun porkkanakakulle herkistyneellä hetkellä. Tätä torttua ei voi ylistää riittävästi kuvaillakseen totuudenmukaisesti sen makua, koostumusta ja täydellisyyttä.
Suosittelenkin, että alat jo pikimmiten kuorimaan porkkanoita...
4 munaa
3 dl sokeria
2 dl rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 dl saksanpähkinää rouhittuna
½ dl kookoshiutaleita
2 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
3/4 tl suolaa
400 g (n. 8 dl) hienoa porkkanaraastetta
Kuorrutus:
180 g voita
250 g (n.5 dl) tomusokeria
200 g tuorejuustoa
(10-20 tippaa vanilja-aromia) laitoin vaniljasokeria antamaan hieman makua
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon öljy.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos muna-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi porkkanaraaste.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halk. 26, tilavuus väh. 2 l). Kakkuvuoassa tehtynä porkkanakakusta saa korkean ja näyttävän. Itse levitin taikinan leivinpaperoidulle uunipellille (en tosin koko pellin alueelle).
Paista 175-asteisessa uunissa 45-60 minuuttia. Tarkista välillä kypsyyttä puutikulla. Jäähdytä kakku ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
Kuorrutus: vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri tasaiseksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja vanilja. Tarkista maku.
Levitä kuorrutus kakun pinnalle ja reunoille. Koristella halutessaan pähkinöillä ja kookoshiutaleilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti