sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Mehevät kinkkupasteijat

Olen tehnyt useita kertoja keittiöhistorian aikana pasteijoita, mutta tänä jouluna löysin pasteijoiden herkullisen mehevän helmen. Aloitetaan reseptitarinalla. 
Ennen aattoa menimme mieheni ja Simo-kissan kanssa mieheni vanhempien luokse. Siellä leivoimme mieheni äidin kanssa suolaista purtavaa jouluksi. Näpsäkästi valmistuivat lihapasteijat ja tämän reseptin mukaiset kinkkupasteijat. Kinkkupasteijat olivat nopeita,vaivattomia ja valmistuivat yksinkertaisista raaka-aineista. Tosin, eivät ne myöskään kalorittomia ole, mutta käyvät pienenä suolaisena tarjottavana yllätysvieraille tai välipalaksi. Mehevän, kostean maukasta..!

24 pasteijaa

2 pakettia lehtitaikinalevyjä (pakaste)

Täyte:

250-300 g ylikypsää kinkkua palana

noin 200 g tuorejuustoa (yrttinen)

1 ½ dl juustoraastetta

puoli ruukkua persiljaa

maun mukaan suolaa ja pippuria tai muita mausteita riippuen maustetusta tuorejuustosta

Voiteluun kananmuna 


Levitellään ensin taikinalevyt sulaamaan leivinpaperien päälle. 

Täyte: pilkotaan kinkkupala sopivan kokoisiksi pienehköiksi paloiksi. Hienonnetaan persilja. Sekoitetaan kaikki täytteen aineet keskenään.

Kun taikinalevyt ovat tarpeeksi sulaneet, halkaistaa jokainen levy kahteen osaan. Laitetaan sopivasti (noin ruokalusikallinen) täytettä keskelle taikinaneliötä. Kostutetaan hieman taikinaneliön reunoja vedellä, taitetaan kaksi vastakkaista kulmaa yhteen ja nipistellään reunat kiinni. Tuloksena kolmion muotoisia pasteijoita. Reunat voi painella vielä haarukalla.

Täytetään kaikki pasteijat. Ennen paistoa pasteijat voidellaan vielä kananmunalla. Paistetaan 225 asteessa reilu 10 minuuttia, kunnes ovat saaneet hieman väriä pintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti