maanantai 9. helmikuuta 2015

Home made Toffifee

Kävin tässä joutessani vanhoja kuvakansioita läpi ja huomasin, että olen unohdellut päivittää hyviä kokeiluja sörsseleihin. Täytyy siis korjata tämä suuri vääryys. 

Ensimmäisenä laitan yhden viime syksyisten namujen reseptin. Näitä namuja kokeilin samoihin aikoihin, kun tuskailin turkasen minttunappien kanssa. Toisin kuin minttunapit, nämä herkut olivat aivan vastustamattomia. Jos pidät kaupan Toffifeesta niin makunystyräsi ovat innoissaan myös näistä namuista! Resepti on napattu vuoden vanhasta Leivotaan-lehdestä (2/2014).


 Toffeet:

1 dl sokeria

1 dl kuohukermaa

1 dl vaalea siirappia

1 tl vaniljasokeria


Täyte: 

n. 30 hasselpähkinää (laitoin cashew-pähkinän paloja)


Pinnalle:

100 g nugaata


koristelu:

50 g tummaa suklaata, sulatettuna


Kiehauta sokeri, kerma, siirappi ja vaniljasokeri. Anna kiehua 120 asteiseksi tai testaa kovettumistestillä seoksen valmistumista. Vältä liikaa sekoittamista kiehumisen aikana. (Mitä pidempään keität seosta, sen kovempi toffee syntyy. Omaani olisi saanut keitellä hieman pidempään, sillä se oli hivenen turhan pehmeää foliovuoassa.)

Kaada kolaseos pieniin alumiinisiin konvehtivuokiin, noin puolilleen. Lisää jokaiseen vuokaan pähkinä ja laita kylmään hyytymään.



Sulata nugaa vesihauteessa ja valuta jokaiseen muottiin loraus nugaata. Anna kovettua. Sulata suklaa ja laita vielä pieni tippa koristeeksi jokaiseen herkkuun.  



 Ja ei muuta kuin ääntä kohti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti