sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mustaherukka-suklaakakku

Tammikuun pakkaspäivien aikaan oli mieheni syntymäpäivä. Kyselin jo aiemmin synttärisankarin kakkutoivetta, jotta kakku olisi mieleinen. Vastaukseksi sain "suklaakuakku" ja niin alkoi täydellisen suklaakuakun metsästäminen. 
Halusin suklaakakkuun jotain marjaa matkaan. Pakastimessa on edelleen viime kesän mustaherukoita, joten päätin samalla tyhjentää pakkasmarjavarastoja. Tovin etsimisen jälkeen löysin et-lehden reseptiarkistosta "Maailman parhaan suklaakakun"-ohjeen. Eihän sellainen voi olla huono?

Niinpä päivänsankari sai tänä vuonna Maailman parhaan suklaakakun. Täytteenä mustaherukkahilloa ja valkosuklaamoussea. Tähän kakkuun tuli vain yksi tuhti täytekerros, koska totesin suklaapohjan olevan sen verran kostea, ettei se tulisi kestämään useampia kerroksia. 
Päivänsankari oli silmin nähden tyytyväinen kakkuun ja se oli paras palkinto leipojalle!
Koristukset erämiehen mieleen!
Pohja:


250 g taloussuklaata

100 g voita

5 isoa munaa

2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta


Täyte:

noin 2 dl nopeasti keitettyä mustaherukkaa, jossa sokeria (2 rkl)


Valkosuklaamousse:

100 g valkosuklaata

2 dl vispikermaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa


Kuorrute:


100 g taloussuklaata

100 g tummaa suklaata

1 dl kuohukermaa

1 rkl voita


Leivitä irtopohjainen kakkuvuoka, halkaisijaltaan noin 27 senttiä. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sulata suklaa ja voi kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi erillisessä kulhossa. Yhdistä kuivat aineet. Sekoita ainekset kevyesti tasaiseksi.

Kumoa taikina kakkuvuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 30 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä hieman kosteaksi. Kumoa ja jäähdytä kakkupohja.

Valmista valkosuklaamousse. Sulata valkosuklaa mikroaaltouunissa tai kattilassa. Lisää vaahdotettu kerma ja tuorejuusto.

Leikkaa kakku kolmeen/kahteen kerrokseen. Jos pinta on epätasainen, käännä kakku ylösalaisin ja tee pohjasta pinta. Sivele kerroksiin hilloa ja levitä valkosuklaamousse.

Anna kakun vetäytyä kevyen painon alla seuraavaan päivään.

Kuorrutusta vailla oleva kaakku

Levitä ohut kerros hilloa kakun pintaan. Lohko kuorrutetta varten suklaat kattilaan ja lisää joukkoon huoneenlämpöinen kerma. Kuumenna miedolla lämmöllä samalla sekoittaen. Lisää nokare voita.

Kaada suklaa hieman jäähtyneenä kakun päälle. Levitä lastalla tasaiseksi. Annoin suklaakuorrutuksen valua rennosti reunoille, kun täytekerros näkyi kauniisti sivuilta.

Koristele haluamallasi tavalla. Tässä koristeena sulatettua valkosuklaata ja granaattiomenan "papanoita"eli siemeniä. 

 Vielä lopuksi "piece of cake"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti