Sain pitkästä aikaa miehen kotiin ja ajattelin hemmotella oikein jälkiruoan kera ahkeraa työmiestä. Valion-sivuilta löytyi sopivan kuuloinen resepti, kun joulun jäljiltä oli vielä pipareitakin jäänyt. En yleensä osta maustettuja kermoja tai rahkoja, koska maustamattomasta saa yleensä herkullista kotitarpeilla muokattuna. Tarkoittaen siis sitä, että mansikkarahkaa saa helposti maustamattomista tuotteista lisänä pakkasesta sulatetut mansikat.
Näihin misuihin kuitenkin päätin kokeilla valmiiksi maustettuja tuotteita eli suklaakermaa ja tiramisurahkaa. No suklaakerman löysin, mutta tiramisurahkaa ei lähikaupasta löytynyt. Tuotteen hintalappu kylläkin löytyi tyhjä hylly takanaan. Joten maustamaton rahka kyytiin ja kotiin varioimaan. Suklaakerma ei minua kyllä valloittanut, joten taidan edelleenkin pitäytyä maustamattomien tuunauksessa.
Tässä ohje Valiolta:
Ohje on neljälle, mutta tällä ohjeella valmistettuna saatiin nämä kaksi isoa annosta aikaiseksi.
n. 6 piparkakkua
½ dl vahvaa kahvia
1 dl vaahtoutuvaa suklaakermaa
1 prk maustettua tiramisurahkaa (käytin siis maustamatonta purkin ja kyytipojaksi kaakaojauhetta)
(1 rkl sokeria)
Koristeeksi: kaakaojauhetta, piparimurua japähkinärouhetta
Murenna piparit ja kostuta niitä kylmällä kahvilla.
Vatkaa suklaakerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon rahka ja mausteet (kaakaojauhetta ja sokeria, jos tarvii). Lusikoi annosmaljoihin kerroksittain piparimurua ja kermaseosta. Koristele ja nauti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti