lauantai 19. tammikuuta 2013

Syntymäpäiväkakku vanhalle ukkelille

No ei vaiskaan, nuori mieshän tuo hempeilynkohde vielä on, mutta hänellä tosiaan oli syntymäpäiväjuhlat vasta. Miehen vanhemmat olivat tulossa kyläilemään, joten emäntä-ehdokkaan (eli minun) piti näyttää parastani tarjoilujen suhteen. Olin aiemmin löytänyt hyvältä vaikuttavan täytteen ohjeen, joten otin sen testiin tähän kakkuun. Koska kyseessä oli appelsiini-suklaatäyte niin ajattelin, että kinuskikuorrute saa kruunata komeuden. Näin myös tapahtui.
Kakku on leivottu pieneen kakkuvuokaan kolmen munan kakkupohjalla. Kokeilin kakkuun hieman erilaisempia pursotuskoristuksia, mitä yleensä teen. Reunaröyhelöt eivät ole ehkä kaikkein kauneimmat, mutta harjoitus tekee mestarin!
Maullisesti kakku sen sijaan oli yksi parhaimmista kakuista, jonka olen tehnyt. Toki edellisen kakkutekeleen (kivikovan dumlekuorrutuskokeilun) muisto oli vielä kirkkaana mielessä, kun tätä kakkua väsäsin, joten siitä ei voi mennä muuta kuin ylöspäin. Onneksi kakku oli onnistunut ja kylästelijätkin lähtivät masut täynnä jatkamaan matkaa. 



Ulla Svensk, Unelmakakut-kirjasta
Pohja:

3 kananmunaa

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

½ tl leivinjauhetta


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munavaahtoon. Sekoita varovasti nuolijalla taikina sekaisin. 

Valuta taikina irtopohjavuokaan, joka on leivinpaperoitu pohjasta ja reunat voideltu rasvalla. 

Tasoittele kakun pinta. Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes kypsä.


Anna pohjan jäähtyä rauhassa.

Leikkaa pohja kolmeen osaan ja tee noin 1 ½ dl kostutin nestettä. Tähän käytin maitoa, johon oli sekoitettu hiven vaniljasokeria.


Valmista täyte:

Kakkukioskin-blogista bongattu,

Appelsiini-suklaatäyte:

1 prk flora vispiä (laitoin 2 dl vispikermaa)

1 prk appelsiinituorejuustoa

150g tummaa suklaata sulatettuna

(Tämä määrä riitti kolmen munan kakun kumpaankin väliin reilusti ja ylikin jäi vähän.)

Vatkaa floravispi ja sekoita joukkoon appelsiinituorejuusto sekä sulatettu suklaa. Lisää halutessasi myös sokeria.


Kostuta kakkupohjan alin levy ja levitä puolet täytteestä sen päälle. Tasoita täytteen pinta. Nosta toinen kakkulevy täytteen päälle, kostuta se ja levitä loput täytteestä sen päälle. Asettele kansilevy päälle ja kostuta sen pinta. 

















Laitoin kakun tässä vaiheessa takaisin irtopohjavuoan reunakappaleen sisälle ja kiristin sen, jotta kakku muheutuu napakkaan kakun muotoon jääkaapissa. 
Sitten kakku jääkaappiin odottelemaan seuraavaa päivää ja koristelua. Kakun päälle asettelin vielä tyhjän kattilan, jotta sen pinta olisi tasainen kinuskikuorrutusta varten.


Seuraavana päivänä kakun työstämisen aloitin kinuskin keittämisellä.
Kinuskikissan ohjeella, kuten yleensä.


Pikkukakkuun puolitin kinuskikissan ohjeen eli 1 dl kermaa ja 1 dl fariinisokeria.


Valmis kinuski lorautetaan kakun päälle ja levitetään tasaiseksi. Itse olin turhan hidas siinä osuudessa (, kun kamera oli hukassa..) ja kinuski ehti jähmettyä jo hiukan eikä levittynyt enää tasaiseksi. Tein sitten pientä aaltokuviota kinuskin pinnalle, kun sitä ei enää tasaiseksikaan saanut.

Vatkaa reuna- ja päällyspursotuksia varten kermavaahto valmiiksi. Levitä ensin ohut kerros kermavaahtoa reunoille ja tee sen päälle reunapursotukset. Kinuskikissan sivuilta löytyy hyviä pursotusvinkkejä! 

Pursota päällyspursotukset ja koristele kakkuloppuun. 






Tässä kermaruusu-harjoitus.. jonka aikana totesin, että ruusutyllani on ehkä liian pieni moiseen tai sitten pursottaja tarvitsee vielä paljon harjoitusta tai molempia...


















Tässä sitten vielä pala kakkua eli piece of cake..!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti