lauantai 9. helmikuuta 2013

Runebergin torttuja

En ole aikaisemmin juurikaan tehnyt runebergin torttuja kotosalla. Viime vuonna siihen tuli muutos, koska mieheni haaveili niistä kyseisen päivän läheisyydessä. Silloin tein peruskoulun kotsantuntien jälkeen runebergejä ja yllätyin, että nehän olivatkin varsin herkullisia. Kunnon kostutuksen jälkeen nehän vievät kielen mennessään. Tänä vuonna päätin jatkaa torttuperinnettä ja pyöräytin satsin torttuja. Tällä kertaa käytin Kinuskikissan ohjetta, joka oli ihanan kuohkea ja mehevä.
12-14 kappaletta

Taikina:

100 g piparkakkuja

2 ½ dl mantelijauhetta

3 dl täysjyvävehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 rkl kardemummaa

1 rkl vaniljasokeria

250 g voita tai margariinia

3 dl sokeria

4 munaa

2 dl kuohukermaa

Kostutus:

2 dl vettä

2 rkl sokeria

4 rkl punssilikööriä (tai mantelilikööriä)

Koristelu:

vadelmahilloa/ marmeladia

sokerikuorrutetta


Hienonna piparkakut tehosekoittimella. Sekoita keskenään piparimurut, mantelijauhe, täysjyvävehnäjauhot, leivinjauhe, kardemumma ja vaniljasokeri. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksitellen vatkaten munat. Sekoita joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja kermaa.

Lusikoi taikina silikonisiin muffinssivuokiin. Kypsennä 200 asteessa 20-25 minuuttia. Jos käytettävissäsi on vain 6 vuokaa, kypsennä tämän jälkeen toinen erä.
 
Mittaa kattilaan vesi ja sokeri ja kuumenna, kunnes sokeri on liuennut veteen. Anna jäähtyä. Sekoita joukkoon likööri. (Upota muffinssi kostukkeeseen puoliväliin saakka. Anna olla nesteessä hetken aikaa (laske suunnilleen viiteen). Ota ylös ja kasta sitten toinen puoli.) Itse sudin pullasudilla kostuketta torttujen päälle.
Laita päälle teelusikallinen vadelmahilloa. Pursota sokerikuorrutteella reunus ympärille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti