Koitti suuri päivä, jolloin sain gradun valmiiksi. Usean kuukauden uurastus päättyi ja oli aika juhlistaa sitä hetkeä erityisellä aterialla. Niinpä tahdoin tarjota miehelleni makoisan illallisen hänen työpäivänsä päätteeksi. Kolmen ruokalajin illallinen koostui paahdetuista parsoista, burgereista ja uuniperunoista & -porkkanoista sekä appelsiini-suklaamoussesta.
Parsaa en ole juurikaan käyttänyt, mutta kaupan hevi-osastolla päätin tehdä poikkeuksen. Parsanippu lähti ostoskoriin ja päätyi alkuruoaksi. Kuvaa en huomannut näistä parsapatukoista ottaa, mutta parsoille pirskotettiin hieman oliiviöljyä, suolaa, pippuria sekä pastajuustoa. Tämän jälkeen niitä paistettiin uunissa kymmenisen minuuttia ja avot alkuruoka valmis!
n. 8 dl jauhoja, esim. sämpyläjauhoja
2 tl kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
1,5 rkl sokeria
1,5 rkl pehmeää voita
2 1/4 dl lämmintä vettä
3 rkl lämmintä maitoa
1 kananmuna
1 muna voiteluun
pinnalle seesaminsiemeniä/auringonkukansiemeniä
Sekoita jauhot, kuivahiiva, sokeri ja suola isossa kulhossa. Lisää voi ja hiero se seoksen joukkoon murusiksi.
Lämmitä maito ja vesi noin 45-asteiseksi.
Sekoita maito, vesi ja muna keskenään. Lisää seos jauhoseokseen. Vaivaa taikinaa noin kymmenisen minuuttia,
kunnes se on kimmoisa pallo. Taikina on hieman tavallista leipätaikinaa pehmeämpää.
Kohota leivinliinan alla
lämpimässä paikassa 1-2 tuntia, kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi.
Leivo kohonneesta taikinasta kahdeksan sämpylää, ja kohota niitä noin tunnin verran kunnes ovat kohonneet
kaksinkertaisiksi.
Laita vedellä täytetty vuoka uunin pohjalle. Lämmitä uuni 200-asteiseksi.
Burgerien täytteeksi:
kunnon pihvit, tomaattiviipaleita, paprikaa, suolakurkkua, salaattia, juustoviipaleita, punasipulia, ketsuppia ym.
Uunikasvikset: kasvikset viipaleiksi kippoon, oliiviöljyä loraus, mausteita esim. pippuria, paprikaa, suolaa.. Uunissa 200 asteessa parikymmentä minuuttia.
Jälkiruoka
Appelsiini-suklaamousse
Namnamnam...
2 annosta
100 g Appelsiinisuklaata sulatettuna (Fazer Dark orange & crisp)
2 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
Suklaan sulatuksessa kannattaa olla hyvin, hyvin varovainen, sillä siinä olevat "ruuput" kärähtää helposti.
Vaahdotetaan suurin osa kermasta löysäksi vaahdoksi. Loput kermasta sekoitetaan sulatetun suklaan kanssa. Tuorejuusto ja suklaaseos sekoitetaan ja lisätään varovasti kermavaahtoon.
Annostellaan astioihin, koristelu appelsiinisuklaalla ja herkutellaan..!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti