perjantai 17. toukokuuta 2013

Raikkaan keväiset kuppikakut

Ihania appelsiini-kuppikakkuja! Ohje on löydetty Makuja.fi -sivustolta nimeltä Kuppikakut. Ainokainen muutos tuolta sivulta löydettyyn reseptiin on appelsiinin mehun määrä. Alkuperäisessä ohjeessa sen määrä on 3/4 dl, mutta näihin puristin yhden appelsiinin mehun. En sen tarkemmin mittaillut. Todella herkullisia kuppikakkuja! Eivätkä välttämättä tarvitse edes kuorrutetta, sillä ovat herkkuja ilmankin!

 
noin 12 kuppikakkua

  2 tl appelsiininkuoriraastetta

1 appelsiinin mehu

100 g voita 

3 kpl munaa

2 1/2 dl sokeria 

4 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

200 g kermaviiliä

Kuorrutus:

200 g valkosuklaata 

200 g tuorejuustoa



Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuori ja purista mehu. Sulata voi ja anna jäähtyä.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi, appelsiinin mehu ja raastettu kuori.

Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita joukkoon varovasti myös kermaviili. Vältä turhaa sekoittamista.

Jaa taikina 12 muffinivuokaan. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä. 

Kuorrutus:
Sulata kuorrutuksen suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Vatkaa tuorejuusto sulaneen suklaan joukkoon sähkövatkaimella. 

Pursota kuorrutus kuppikakkujen pinnalle. Viimeistele koristerakeilla tai haluamallasi tavalla. Koristeena näissä sitruunamelissan lehtiä. 

Herkuttele!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti