tiistai 30. syyskuuta 2014

Broileri-paprikahyrrät

Tämän reseptin kokeilu tapahtui alkusyksystä, kun mietin sopivaa pikkuevästä töihin otettavaksi. Olin aiemmin pyöritellyt mielessäni täydellistä suolaisten hyrrien taikinaa, kunnes yhtenä päivänä sain hyvältä tuntuvan idean. Makustelin mielikuvissani, että pitsataikina voisi sopia juuri täydellisesti hyrrien taikinaksi. Se ei olisi turhan rasvainen eikä toisaalta kuivahtaisi korpuksi paistettaessa. Mielikuvitusmakustelu osoittautui varsin onnistuneeksi, koska lopputuloksena olivat kuohkeat ja mehevät hyrrät. Näitä hyrriä on ollut ilo popsia kahvitauolla..!


 
Taikina (pitsapohja x 3)

15 dl jauhoja (laitoin puolet sämpyläjauhoja)

6 dl vettä

6 tl kuivahiivaa

 6 rkl öljyä


 2 tl suolaa



Täyte

200 g tuorejuustoa (yrttistä tai jotain muuta)

puolikkaan kypsennetyn broilerin lihat (ostin valmiiksi kypsennetyn broiskun kaupan palvelutiskiltä)

paprika

n. 2 dl juustoa

tuoretta persiljaa  tai ruohosipulia

suolaa ja pippuria


Taikina: sekoita lämpimään veteen suola, jauhot ja kuivahiiva. Vaivaa sitko taikinaan. Lisää öljy. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

Täyte: revi ja paloittele kypsän broilerin lihat. Hienonna yrtit ja kuutioi paprika. Sekoita täytteen aineet keskenään massaksi. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.

Kauli ensin puolet taikinasta suorakaiteen muotoiseksi suhteellisen ohueksi levyksi. Levitä puolet täytteestä tasaisesti levyn päälle. Rullaa täytetty levy kääretortun tapaan pötköksi. Leikkaa pötköstä 1½-2 cm levyisiä paloja. Nostele palat leivinpaperoidun uunipellin päälle kohoamaan vielä 20 minuutiksi. 


Kohonneet hyrrät valmiina voiteluun ja loppusilaukseen
Toista sama lopun taikinan kanssa. Voitele hyrrät ennen paistoa maidolla tai munalla ja ripottele päälle halutessasi siemeniä. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes ovat saaneet hieman väriä pintaan.


Nauti eväspalana työpäivän lomassa tai tarjoa yllätysvieraille pikkusuolaisena tarjottavana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti